Valmentamani C-poikien (13-14 vuotiaat) harrastejoukkue pelaa alinta mahdollista alueen sarjaa ja hävisi viikonloppuna pelinsä lukemin 109 – 18 ja 100 – 27. Joukkueessa pelaa parikymmentä koriksen vasta-alkajaa. Vastustajissa on lähes kaikissa joukkueissa vähintään kolme, useimmiten neljä vuotta korista harrastaneita. Toki aloittelijoita on muissakin joukkueissa mukana, mutta vain yksittäisiä pelaajia.
Vahvuuksien kautta oman mukavuusalueen ulkopuolelle – kehityksen ehto
Olin Valmentaa kuin Nainen illassa jakamassa tarinaani valmennuksesta. Toinen illan esiintyjä oli äärimmäisen kiinnostava jalkapallopersoona ja valmentaja Marianne Miettinen.
Täydellisestä väsymyksestä energiapiikkiin – valmennuksen on autettava urheilijaa purkamaan syntyneitä tunteita
Valmennuksen mantrat kuten keskity hetkeen, pelataan omaa peliä vaihto kerrallaan, ja muut vastaavat voivat olla toimivia vasta kun mentaalivalmennuksessa ollaan siinä kohtaa, että omat tunteet ja niiden trikkerit on tunnistettu, tunteet koettu ja purettu ja mieltä aletaan tukea esim. edellä mainituilla voimalauseilla.
Perjantaina olin kuolemanväsynyt. Mieli maassa ja jalat jumissa pitkän työviikon jälkeen. Istuin neljän jälkeen työtuolissani ja keräsin itseäni jaksaakseni hakea postista sinne saapuneita koripalloja. Myös kaupassa piti käydä. Pelkkä ajatuskin citymarketin keikasta sai minut jähmettymään entisestään. Koko alkuvuoden olin ollut niin energinen, positiivinen ja aktiivinen.
Oli pakko selvittää, mistä oli kyse? Sisäisen maailmani selvitystyöhön tarvitaan omaa aikaa. Sitä otin itselleni lauantaina. Makoilin sohvalla ja mietin mistä kehooni jähmettyneestä tunteesta voisi olla kyse ja missä kohtaa kehoa tunteet jäävät jumiin. Löysin riittämättömyyden, syyllisyyden ja niistä syntyneen surun tunteen. Minulle tyypilliseen tapaan jumi oli jaloissa, tällä kertaa pohkeissa. Kun tunnistin tuon surun tunteen, se lähti liikkeelle ja tuli esille kyynelinä. Vollotin siinä aikani ja päätin lähteä koiran kanssa kävelylle.
Kävelyllä koitin jatkaa asian työstämistä. Mikä tekijä tai tekijät olivat laukaisseet tämän ketjureaktion? Mikä olisi voinut olla se tilanne tai ne tilanteet, joista homma oli käynnistynyt. Mitkä negatiiviset ajatukset olivat tuottaneet nuo tunteet, jotka olin jättänyt käsittelemättä? Kaikki oli siis tapahtunut minun huomaamattani.
Tajusin, että olin reagoinut epäselvään viestiin ohjaamisestani, olin pitänyt yhden harjoitteen, joka ei toiminut lainkaan. Löysin vielä pari muutakin samaan haavaan uponnutta laukaisevaa tekijää. Nuo laukaisevat tekijät sopivat minun elämän varrella syntyneisiin haavoihin. Miten oppisin tunnistamaan tunteet niiden syntyessä? Miten poistaisin ne mielestäni ja kehostani ennen kuin ne kerääntyvät jonnekin ja lamaannuttavat?
Lauantai iltana kaikki tunteet olivat saaneet kyytiä mielestäni ja kehostani ja olin täynnä energiaa. Niin energinen, että siivosin keittiön kaappeja. Roskiskaapin jynssäsin suurella kiitollisuudella.
Jäin pohtimaan suurta intohimoani juniorivalmennusta ja sitä kuinka paljon pelaajille nousee eri tilanteissa tunteita, joita ei saa näyttää ja jotka voivat jäädä käsittelemättä. Jatkuessaan pitkään häviäminen, epäonnistuminen, loukkaantumiset, penkittäminen ja muut negatiiviset tunteen voivat varastoitua pelaajan mieleen ja kehoon ja vähentää käytettävissä olevaa energiaa. Voisikohan niitä ns. huonoja päiviä osaltaan selittää tällainen tunnejumi kehossa.
Neuvoisin kaikkia valmentajia tarkkailemaan kiinnostuneena valmennuksessa esille nousevia tunteita, nimeämään, käsittelemään ja purkamaan niitä rakentavasti. Olisi epäinhimillistä jos pelaajat eivät reagoisi negatiivisiin kokemuksiin ajatuksin ja tuntein. Tunteisiin reagoiminen, vaikka huono käyttäytyminenkin saattaa olla pelaajan kannalta parempi kuin sivistynyt vaikeneminen.
10 tavoitetta ja toivetta urheiluseuran tomintaan
Visiomme mukaisesti Turun NMKY:n koripallotoiminnan tavoitteena on vuoteen 2020 mennessä pelata valtakunnallisesti parasta juniorikoripalloa ja tarjota paikallisesti kiinnostavaa ja laadukasta seuratoimintaa. Varmistaaksemme visiomme toteutumisen tarvitaan kirjattuja tavoitteita, joita kohti kurkottaa. Kaikki toimintamme ei varmaan vastaa alla olevaa, mutta matkalla ollaan ja suunta on selvä.
Edustusjoukkueemme Kristika Turku pelaa kiinnostavaa, vauhdikasta ja voitokasta korista täydelle Nunnavuoren katsomolle. Pelaajat tutustuvat seuramme junioripelaajiin ja osallistuvat yhteisiin tapahtumiin. Joukkueen taustaryhmä vahvistuu, kaikkien osaaminen ja tekeminen lisääntyy niin, että joukkueella on mahdollisuus ottaa seuraava kehitysaskel ja pelata ottelunsa uudessa palloiluhallissa.
C-, mini ja mikrojunnut oppivat koriksen taitoja ja liikunnallisia perustaitoja monipuolisesti hyvässä ilmapiirissä. Toiminta on tasapuolista, vastuullista, turvallista ja hauskaa. Tarkoitus on sytyttää elinikäinen innostus korikseen. Voittoja ja tappiota tulee sopivasti kaikille ja ne opettavat kohtaamaan niihin liittyviä tunteita. Jokainen pelaaja kokee olevansa arvokas. Pelaajat tiedostavat pelaavansa TuNMKY:ssä, tuntevat muiden joukkueiden pelaajia ja valmentajia ja käyvät edustusjoukkueen peleissä.
Coachit ymmärtävät vastuunsa pelaajien opettamisesta ja kasvatuksesta. Coachit toimivat seuramme yleisten valmennuksen linjausten mukaisesti. Joukkueille syntyy yhtenäinen näkemys seuramme pelitavasta ja sen kehittämisestä. Coachit varmistavat, että omat junnut voivat ottaa esikuvikseen edustuksen pelaajia.
Joukkueenjohtajat huolehtivat joukkueiden käytännön asioiden koordinoimisesta. He jaksavat olla pelaajien, valmentajien ja vanhempien toiminnassa syntyvien suurtenkin tunteiden vastaanottajina ja kanavoida syntyvän energian rakentavaan toimintaan.
Pelaajien vanhemmat ymmärtävät oman roolinsa lastensa harrastuksen tukemisessa ja rahoittamisessa. Vanhemmat osallistuvat joukkueiden toiminnassa tarvittaviin tehtäviin. Vanhemmat saavat nähdä harjoittelun, kilpailemisen ja joukkuepelin tuoman ilon lastensa elämässä. Vanhemmat tunnistavat ne monipuoliset taidot ja lukuisat valmiudet, mitä koris heidän lapsilleen antaa.
A-ja B junnut kokevat saavansa laadukasta ja heidän kehityksensä mukaista valmennusta. Jokainen pelaaja edistyy omalla urheilijan polullaan. Mahdollisia koriksen ja elämän tuomia kriisejä osataan tukea siten, että pelaajat haluavat jatkaa pelaamistaan aikuisikään asti. Joukkueille ja pelaajille on asetettu selkeät ja mitattavat tavoitteet ja niiden suhteen edetään. Pelaajat kokevat ylpeyttä edustaessaan TuNMKY:tä.
Nuorten harrastejoukkueet mahdollistavat mahdollisimman monelle edullisemman ja vähemmän aikaa vievän tavan olla mukana koriksessa. Ryhmät on ohjattu laadukkaasti ja jo lopettaneet pelaajat löytävät tiensä takaisin lajin pariin.
Aikuisten kilpajoukkueet kokevat olevansa merkittävä osa TuNMKY:n koripallotoimintaa. Joukkueet tarjoavat hyvän tavan jatkaa harrastusta, kilpailemista ja kuntoilua koriksen parissa.
Pikkususien määrä kasvaa kasvamistaan ja uusia lasten ohjaamisesta kiinnostuneita ohjaajia saadaan rekrytoitua toimintaan mukaan. Myös tytöt löytävät TuNMKY:n koripallon.
Vuosittaiset tapahtumat (JBT, TS-koriskoulu, ÅBC, Turunpäivä, päättäjäiset, päiväkotikiertueet) onnistuvat omissa tavoitteissaan niin taloudellisesti, toiminallisesti kuin sisältöjensä suhteen.
Hyvää koriskautta kaikille!
Maikku Miettinen urheilutoiminnanjohtaja
Kokemuksia roadshowlta. Rohkeus on uskallusta toimia, vaikka pelko käskee välttämään
Nais- ja tyttökoripallon pelaamisen jatkamista ja omiin unelmiin tarttumista edistävä Mixu- ja Maikku Roadshow on tavoittanut kohta tuhat nais- ja tyttökorispelaajaa, muutamia valmentajia ja muita asialle vihkiytyneitä ihmisiä.
Jokaisessa tapahtumassa on paikalla ollut omaa pelaajan tarinaansa kertomassa nykyisiä ja entisiä huippupelaajia. Jokainen paikalle pyydetty pelaaja on ottanut kutsun tulla paikalle kunniatehtävänä ja kiinnostus heidän tarinoitansa kohtaan on ollut käsittämättömän suurta. Olen liikuttuneena seurannut kaikkia kuulemiani tarinoita. Miten upeita urheilijoita ja vaikuttavia esikuvia! Teitte lähtemättömän vaikutuksen meihin kaikkiin.
Meillä on vuosien saatossa ollut ja tulee olemaan omaan unelmiinsa uskoneita ja uskovia pelaajia, jotka ovat pystyneet toteuttamaan lähes kaikki itselleen asettamat tavoitteet ja joiden asenne omaa urheiluaan kohtaan täyttää kaikki huippu-urheilun vaatimukset. Isompaan yhteiseen nais- ja tyttökoripallon menestykseen tarvitaan kuitenkin vielä muuta.
Tiinan terveiset paikalla olleille kuulujoille olivat todella rohkaisevat ja rohkeat kun hän toi esille myös niitä epäkohtia, joita hän on kokenut urheilu-urallaan. Hän koki jakavansa ja ymmärtävänsä paikalla olleiden tyttöjen mieleen tulevia ajatuksia ja kysymyksiä matkalla kohti omia unelmia. Tiinan mukaan ne kysymykset, mitä tytöt ja naiset pohtivat ja ratkaisevat ovat erilaisia kuin mitä pojat ja miehet käsittelevät.
Esimerkkinä halustaan uudistaa tyttöjen ja naisten koriskulttuuria Tiina kertoi viime kesänä toteutuneen Tiina Stenin leirin, jossa ensimmäistä kertaa kaikki leirillä tehtiin tyttöpelaajien ehdoilla ja heidän näkökulmastaan.
Kaikkien pelaajien tarinoissa sivuttiin enemmän tai vähemmän arvostusta. Oman arvonsa pelaajana kertoi moni tajunneensa viimeistään siinä vaiheessa kun pelasi sellaisessa joukkueessa, joka kiinnosti paikallista yhteisöä. Kaikki huiput rohkaisivat tyttöpelaajia tunnistamaan ja tunnustamaan oman arvonsa ja kunnioittamaan omaa tekemistään.
Uskon entistä vahvemmin, että kulttuuri muokkaa ihmistä ja meidän valintoja. Se koriskulttuuri, jossa naiset ja tytöt tänään urheillevat, ei kannnusta riittävästi pelaajia, valmentajia ja seurojen toimihenkilöitä valitsemaan yhdessä rohkeasti isompia unelmia. Koriskulttuuriamme kuvaa se alitajuinen ei ehkä tietoinen sopimus siitä, miten korisyhteisö toimii ja suhtautuu asioihin stressattuna. Liian usein olen saanut kuulla, että me naiset ja tytöt emme halua, yritä, tai osaa riittävästi. Meillä ei ole lahjoja, fyysisyyttä tai mitä milloinkin. Joskus tuntuu, että me itsekin olemme tässä kulttuurissa oppineet saman.
Kulttuurin muutos tuo nais- ja tyttökorikseen lisää pelaajia, valmentajia ja toimihenkilöitä, resursseja, arvostusta, arvoa, markkinointia, viestintää, kuulemista, näkemistä, johtamista, jakamista, yhteisisä tarinoita, kohtaamisia, valtaa, vastuuta, jne. Itsearvostus on hyvä lähtökohta.
Luovuttamiseen liittyvä tuska kestää monesti liian pitkään, joten muutetaan kulttuuria kohtaaminen kerrallaan.
Kipsissä – levoton on liikkuvan mieli
Jalkani on kolmatta viikkoa kipsissä ja koitan saada selvyyden siihen, miksi oloni on niin kumman levoton. Aikani on kulunut kipuilemalla, lukemalla, telkkaria katsomalla, someilemalla, töitä koordinoimalla, jalkaa kuntouttaen, arkisia askareita hitaasti edistämällä, puhelimessa höpöttämällä jne.
Hämmästyksekseni aikani ei ole mitenkään tullut pitkäksi, pikemminkin se kuluu nopeasti. Mutta sisälläni oleva levottomuus on lisääntynyt. Huomaan kyllä, että ilmiö on minulle kovin tuttu, mutta se korostuu nyt kun todellakin olen fyysisestikin pysähtynyt.
Miten homma rullaa? Jotenkin sitä voisi kuvata seuraavasti.
Poukkoilemalla levottomasti asiasta toiseen havainnoin eri aistien kautta asioita, jotka synnyttävät massiivisen tulvan ajatuksia. Takerrun joihinkin ajatuksiin enemmän joihinkin vähemmän. Ajatuksissani olen huomannut jääväni jumiin valtaan, kontrollointiin, johtamiseen, valmentamiseen ja vastuuseen liittyviin kysymyksiin. En kuitenkaan ole tehnyt mitään jatkaakseni näitä ajatuksia, olen vaan antanut niiden velloa itsessäni.
Jumiin jäävät ajatukset sitten herättävät minussa isoja tunteita. Päällimmäisiä ja voimakkaimpia tunteita, joita minulle on noussut pintaan, ovat kiitollisuus, suru, viha, kateus ja rakkaus. Minulle niin tuttua seuralaista häpeää, ei nyt kyllä ole ilmaantunut. No jos ei oteta sitä lukuun, että olihan se häpeällistä kaatua kun pitäisi olla niin liikunnallinen.
Kehosta sisältäpäin tulee vielä lisää infoa ja se infoin saavuttaa mielen ja herättää ajatukset. Kipu kuormittaa kehoa ja mieltä todella inhottavasti ja vie hurjasti energiaa ja voimavaroja. Entisestään kipu lisää ajatuksia, joista syntyy tunteita. Kierre vaan jatkuu ja jatkuu.
Liikkuvana ihmisenä koen tunteet kehollisina kokemuksina. Vihan tunnen niskassa, surun mahassa, kateuden ja hyödyttömyyden tunteet takaraivossani ja päänahassani, rakkauden ja kiitollisuuden tunteet koen sydämessä. Nämä kokemukset taas synnyttävät lisää ajatuksia ja sitä rataa…
Olen aina voinut liikunnan avulla poistaa ajatuksien ja tunteiden kuormaa. Lisäksi olen liikunnan aikana prosessoinut ja jatkotyöstänyt ajatukseni ja voinut työstää ne toimenpiteiksi suunnitelmiksi jne. Liikunta on myös tehokkaasti nollannut pääni tyhjäksi ja poistanut tunnekuormaa.
Miten tästä kierteestä nyt sitten saan itseni levolliseksi? Ehkä löydän vastasuksia ja löydän tavan olla paremmin läsnä tässä hetkessä. Ajatusten, tunteiden ja kehon kokemusten minulle tuoma kokemus vie minut aina menneisyyteen tai tulevaisuuteen ja elämä on kai tässä ja nyt.
Totta puhuakseni, tämä kirjoittamien jo toi minulle jo aika levollisen olon. Jatkan uusia levollisuuden keinojen etsimistä.
Luottamus on avain onnistuneeseen vuorovaikutukseen valmennuksessa
Kuljen kadulla ja vastaan tulee entinen valmennettava. Vaikka hän on selvästi huomannut minut, hän vaihtaa kadun puolta. Kaupassa näen entisen pelaajan ja livahdan hyllyn toiselle puolelle. Pieleen on mennyt ja rajusti. Onneksi useimmat pelaajat eivät vaihda kadun puolta ja minäkin jään samalle hyllyosastolle.
Luottamuspula
Valmennus on ajautunut tilanteeseen, missä ei ole ollut luottamusta lainkaan. Harjoitustilanteet ovat molemminpuolista kyräilyä ja kulmien alta katsomista. Yhteistyö on silloin lähes mahdotonta. Jos minun ei tarvinnut kommunikoida pelaajan kanssa, en sitä myöskään tehnyt. Tilanne ei voinut jatkua samanlaisena kauan ja iso riita siitä jossain kohtaa seurasi. Alkuvuosina edellinen kävi useinkin ja en edes välttämättä pitkään aikaan huomannut tilannetta. Ihmetelin vain, miten olin niin vihainen. Löysin aina tosi selkeät perustelut sille, miksi en päästänyt pelaajaa kentälle. Pelaaja reagoi päätöksiini negatiivisesti ja kierre jatkui. Lopuksi sain itselleni varmistettua oman alkuasetelmani pelaajan mahdollisuudesta kehittyä. Mitä minä sanoin.
Luottamus on yksipuolista
Minä uskon ja luotan pelaajaan, mutta hän ei luota minuun. Näinkin on monesti asetelma ollut. Mitä nopeammin olen asian huomannut ja muuttanut hivenen omaa toimintaani sen pikemmin luottamusta on alkanut syntyä. Joskus kylläkin homma on ajautunut lopulliseen umpikujaan. Valmentajan uran alussa tein sen virheen, että ns. hakkasin päätäni seinään ja pidin aina omasta kannastani kiinni. Monesti epäluottamus pelaajan taholta syntyi kun tulin uudeksi valmentajaksi. Joku pelaajista oli niin tottunut ja sitoutunut edellisen valmentajan tapaan toimia, etten saanut edes mahdollisuutta onnistua. Kriisi muutoksesta oli ensin käytävä läpi ja vasta sitten oli mahdollisuus jatkaa. Matkaa voi jatkaa kunkin kohdalla vain siitä kohdasta missä ollaan. Pätee niin pelaajiin kuin valmentajiinkin.
Luottamus on molemminpuolista
Luottamus on kaiken kehittymisen ja uuden oppimisen edellytys. Uutta voi syntyä ja kehitystä tapahtua kun vuorovaikutus perustuu keskinäiseen luottamukseen. Valmentajan ja pelaajan suhde on aina valtasuhde. Esim. taidon oppimistilanteessa tuon suhteen täytyy kuitenkin mahdollisimman vapaa erilaisista valtaan liittyvistä tekijöistä, jotta pelaaja voi käyttää kaiken energiansa uuden oppimiseen. Vaikka valmentaja tietää ja tuntee tekniset ja oppimisprosessiin liittyvät asiat pelaajaa paremmin, hänen täytyy olla avoin kuulemaan, mitä pelaaja tarvitsee juuri sen hetkisessä tilanteessa oppiakseen. Ainakin minulle on ollut hankalaa pitää mieleni avoinna tuossa hetkessä. Pää kun tuppaa aina täyttymään omista viisaista ajatuksista, jotka ovat vieneet tilan nähdä ja varsinkin kuulla sen, mitä informaatiota pelaaja kertoo. Ei kannata olla etuajassa asioiden kehityksen suhteen.
Vinkkejä luottamuksen rakentamiseen
Luota siihen totuuteen, että kaikki oppivat omassa tahdissaan. Selvitä ne ajatukset, mitkä ovat omien tekojesi ja päätösten taustalla. Tutustu pelaajiesi elämään ja ajatuksiin. Ole avoin havainnoimaan sitä, mitä eri harjoitus- ja vuorovaikutustilanteissa tapahtuu. Tunnista ja nimeä pelaajiesi tunteita. Salli voimakkaitakin tunnekokemuksia. Älä arvota tekemiäsi havaintoja, vaan mieti mitä ne kertovat luottamuksen näkökulmasta. Mitä voisi olla esiin nousseiden tunteiden taustalla? Ota asiat puheeksi. Ole kiinnostunut siitä, mitä kuulet. Esitä erilaisia kysymyksiä itsellesi ja pelaajillesi. Koita toimia uudella tavalla. Ota luottamuspulaan liittyvä haaste ilolla vastaan. Opit eniten.
Vuorotteluvapaalaisen ajatusten virtaa työstä – hullua eikö totta!
Kävin viime viikolla suuhygienistillä ja siinä makoillessani erilaiset vempaimet suussa ajattelin, että siinähän minua hoitava ihminen tekee työtä, ehkäpä vielä hyvillä mielin. Hän kun on aina niin loistava sekä osaamisessaan, että palvelussaan. Hämmästyin itsekin omaa kummaa ajatustani. Ajatus jatkui siitä sitten niin, että kyllä minäkin sitten kai voin ihan hyvin mennä töihin. Ajatus tuntui oikein levolliselta.
Toinen kumma ajatus syntyi kun yhtäkkiä huomasin miettiväni sellaista, että niin onhan työssäkäyvälläkin ihmisellä vapaa-aikaa. Ja sitä voi käyttää vieläpä mukaviin asioihin. Siinä hetkessä mielessäni elin tulevaa elokuuta ja olin menossa teatteriin. Ilta oli tavallinen arki-iltana. Mielikuva oli vaan sekin kovin levollinen ja tyyni. Turun kaupunki näytti kaikkein kauneimmat puolensa.
Kolmas kumma oivallus oli yhtäkkinen kokemus siitä, että nyt olen suorittanut kaiken minkä olen halunnut. Minun ei tarvitse enää välttämättä asettaa itselleni mitään sellaista tavoitetta, mikä olisi ihan pakollisesti ja vähän hullun tavalla pakollista suorittaa. Tämä kokemus tuli aika pian tuon Santiago de Compostelan kävelyn jälkeen.
Mikään näistä ei minusta erotettuna tunnu tietenkään mitenkään ihmeelliseltä. Päinvastoin. Niissä ei ole mitään mullistavaa.
Mukavaa on se, että ajatus työhän palaamiselta tuntuu jo hyvältä vaikka vapaa-aikaa on vielä kesän loppuun. Toisaalta minulle, jonka on ollut aina tosi vaikeaa erottaa itseäni työstä, on alkanut hahmottua niiden ero. En ole työni. Minussa on myös paljon muuta. Se varmaan on hyväksi myös työssäni. Kolmanneksi, suorittaminen ja kilpailu ja olla paras on aina ollut minulle elinehto. Syntyisikö vähemmän suorittamisesta kuitenkin enemmän. Enemmän uskallusta ja vähemmän häpeää ja virheiden pelkoa. Toivon jotain luovaa ja uutta sekä työhön, että vapaa- aikaan.
Kuormittavinta ja Ikävintä työssäni ovat ihmiset, jotka ovat niin pettyneitä lapsensa harrastukseen, että menettävät kykynsä järjelliseen toimintaan. He katsovat sitten oikeudekseen käyttäytyä täysin epäasiallisesti. Epäasiallisuus sitten purkautuu joukkueen toimihenkilöihin ja koko seuraan.
Edellä mainittu toimintatapa siis poikkeaa täydellisesti asiallisesta ja oikeutetusta toiminnan arvioimisesta ja saamastani palautteesta. Se on aina paikallaan.
Olenko saamassa uusia työkaluja ja ymmärrystä käsitellä näitä ikäviäkin työni haasteita?
Vuorotteluvapaani kääntyy loppusuoralle. Ei ole aika ottaa loppukiriä.
Juniorivalmennukseen sekä että ajatusta joko tain sijaan
Sain istua viisaan kaverini kanssa teekupposen äärellä. Hän muistutti minua ja varmaan itseäänkin meidän liikuntakulttuurin ja valmennuksen perisynnistä: yhdestä ainoasta oikeasta tavasta tehdä ja ajatella asioita.
Olisiko se kuitenkin niin, että asiat ovat useimmiten sekä että kuin joko tai.
Urheilijan ja valmentajan polkuja tutkimalla on havaittu, että mitä moninaisimmilla tavoilla on mahdollista saavuttaa tietty lopputulos. Keskeistä on analysoida se tilanne, mistä ollaan lähdössä ja nähdä kirkkaana se kuva, mitä kohti mennään. Eniten aikaa on syytä käyttää sen miettimiseen, mikä olisi sopiva tapa ylittää matkalla tulevat esteet ja kuopat. Juuri tässä kohtaa mahdollisimman monen eri näkökulman tarkastelu luo luovia uusiakin mahdollisuuksia toteuttaa valmennusta.
Kaikki ajatukseni ovat omien kokemusteni ja elämäni matkan varrella keräämieni tietojen kautta saatuja näkökulmia asioihin. Ne eivät ole ainoita ja varsinkaan oikeita.
Lahjaton mutta lahjakas
Urheilussa eri lajit ovat vaatimuksiltaan niin monipuolisia, että varmasti jokaisella liikunnallista kiinnostusta omaavalla on jokin harrastamansa lajiin sopiva kehitettävä ja kehittyvä ominaisuus tai kyky. Valmentajan homma on innostaa päivittäiseen liikkumiseen ja nähdä mahdollisuus kehittymiseen ja varmistaa oppiminen. Tosiasi on se, että menestyäkseen lajissa kuin lajissa riittävä liikunnan määrä ja laatu urheilijan polun eri vaiheissa ratkaisee. Pidetään fokus päivittäisessä tekemisessä kokonaisliikunnan määrän lisäämisessä ja innostuksen ja intohimon etsiskelyssä. Ei todellakaan kannata haaskata aikaa sen miettimiseen, kuka on lahjakas tai kuka ei ole lahjakas. Opiskellaan uutta ja kiinnostavaa ja laajennetaan näkökulmaa liikuntakulttuurista myös muuhun kulttuuriin.
Kotiryhmässä harjoituksia eriyttämällä haasteita hakien
Kiistely tasoryhmiin jakamisesta voitaisiin lopettaa ja keskittyä siihen, että kaikki mukaan tulevat pelaajat omaavat riittävät monipuoliset liikunnalliset valmiudet, jotta olisi mahdollista oppia lajin perustaitoja ja saada innostus jatkaa lajin parissa varmistetuksi. Seurat ja valmentajat löytävät omaan toimintaympäristöön sopivan tavan toteuttaa valmennusta jos fokus on oppimisessa. Jokaisella tulisi olla selkeä oma kotiryhmä, koska ryhmään kuuluminen sinänsä on urheilijan identiteetin ja lajiin kiinnittymisen kannalta merkityksellistä. Jatkuva muuttaminen ryhmästä toiseen on suunniteltava huolella, jotta se palvelisi urheilijan kasvua ja kehitystä. On oltava jokin merkittävä peruste sille, että nuori urheilija nostetaan eri ikäluokan joukkueeseen.
Osista kokonaisuuksiin ja kokonaisuuksista osiin
Valmentaminen on jatkuvaa ongelmanratkaisua oppimisen varmistamiseksi. Ihmiset oppivat eri tavoin. Yksi oppii näkemällä, yksi kuulemalla yksi tuntemalla. Tärkeintä on luoda turvallinen ympäristö oppimiselle. Turvallisuutta pitää kokea henkisesti, fyysisesti ja sosiaalisesti. Tarkoitus on saada luotua valmennettavalle kuva siitä asiasta, joka on tarkoitus oppia. Kuvaa voi sitten lähestyä joko kokonaisuudesta tai osista käsin. Sitten miettiä kullekin valmennettavalle oma tapa lähestyä tuota kuvaa. Jos ja kun oppiminen välillä estyy, on syytä esittää kysymys, miksi oppiminen ei edisty. Mikä voisi edistää oppimista? Onko kyse motorisista tai lajitaitoihin liittyvistä valmiuksista, kognitiivisista kysymyksistä vai ryhmään liittyvistä tekijöistä.
Pelin kautta perustaitoja kehittämällä
Aluksi tärkein. Peliä oppii vain pelaamalla. Vaihtopenkillä ei voi oppia pelaamaan. Harjoituksista ei koskaan saa sellaista, että se vastaisi oppimiskokemukseltaan pelissä saatua oppia. Vaikka kuinka koittaisi järjestää pelinomaisen harjoituksen, se ei vastaa peliä, jossa on katsojia ja pelataan sarjapisteistä ja voitosta. Eli kaikkien pelaajien, jotka kuuluvat ryhmään, harjoittelevat ja haluavat oppia on saatava riittävä määrä pelejä, jotta pelaajan peli kehittyy. Pelinomaiset harjoitukset ja viitepelit ovat kuitenkin merkittävässä osassa pelaajan kehittymistä. Ne liittävät lajin opitut taidot pelin kokonaisuuteen. Pelin perustilanteista johdettujen peruslajitaitojen harjoittelu mahdollisimman monipuolisesti tukee kaikkien pelin osa-alueiden kehittymistä samanaikaisesti.
Monia pelin taktisia elementtejä, pelaajille ja pelikirjaan sopivia valmiuksia
Jokaisessa pelissä on selkeä tarkoitus ja tavoite, joka on sidoksissa pelin sääntöihin. Peli, pelaajat ja säännöt kehittyvät ja muuttuvat jatkuvasti. Siksi strategia, jota käyttämällä pärjää tämän päivän pelissä on muuttunut jo seuraavalle kaudelle tultaessa. Oman joukkueen strategia ja taktiset valinnat kohtaavat aina vastustajan vastaavat. Siksi pelaajille on annettava mahdollisuus oppia tämän päivän strategian lisäksi ne valmiudet, jotka mahdollistavat pelin pelaamisen myös tulevaisuudessa. Pelejä pelataan aina tietyssä tilassa ja aika on rajattu. Maalin tekeminen on pallopeleissä keskiössä. Liike, ajoitus ja etäisyydet ovat siten merkittäviä. Mahdollisimman monipuolinen edellisten tekijöiden haltuun otto varmistaa mahdollisuuden pelaajan kehittymiseen pelin kehittyessä. Esimerkkinä tilan käytöstä, on hyvä harjoittaa tilan valloittamista ja tilan puolustamista eri kokoisilla alueilla. Kysymys on aina luovasta ongelmanratkaisusta. Millä muulla kuin valitulla taktiikalla pelaajat voisit ratkaista kentällä syntyvän ongelman. Ongelmia syntyy koko ajan kun vastustaja koittaa estää joukkueesi taktisen valintasi onnistumisen. Edetä ei voi kuitenkaan kuin pelaajien kykyjen ja osaamisen mukaan. Henkistä ja sosiaalista turvallisuutta luo kun peliin valitaan sellainen taktiikka, jota joukkue osaa toteuttaa ja johon voidaan luottaa.
Ohjeita valmentajan polulle – matka on tärkein
Taannoin pohdin, mitä kaikkea olenkaan oppinut ja ollut oppimatta oman valmentajan polun aikanani. Mietin, mitä pelaajat ovat minulle opettaneet. Aloinkin jo kirjata listaa pelaajista ja opeista. Lista olisi loputon, joten päädyin tällaiseen tapaan esittää muutamia minulle tärkeitä kysymyksiä, ajatuksia ja ohjeita, joiden kautta oma valmentajuuteni on rakentunut ja rakentuu edelleen.
Kulje rohkeasti omaa polkuasi
Älä kopioi saamaasi valmennusta. Älä kopioi lajisi valmennuskulttuuria. Rakenna pala palalta oma valmentajan polkusi. Osallistu valmennuksen kehittämiseen. Kysy neuvoa muilta. Mieti mikä on sinun valmennusfilosofiasi? Miten ymmärrät ihmisen? Mihin tapaan oppia uskot? Miten ajattelet, että taito tarttuu? Miten saat ryhmäsi toimimaan yhteisen tavoitteen eteen.
Säilytä intohimosi ja uteliaisuutesi.
Perehdy peliin, perehdy ihmiseen, perehdy ryhmien toimintaan. Lue monipuolisesti, opiskele, kuuntele, keskustele, katsele ympärillesi. Ole avoin uudelle. Älä valmistu koskaan.
Tutustu itseesi. Pidä itsestäsi huolta.
Miten toimit kun menee hyvin? Miten toimit kun epäonnistut? Älä pelkää kohdata ikäviäkään tunteita. Tunnista tunteesi ja tiedä miten toimia rakentavasti kun olet vihainen, häpeissäsi, surullinen, kateellinen jne. Pyri kohti iloa, tyytyväisyyttä, positiivisuutta. Elä jalat maassa ja pää pilvissä. Elä nyt, hetkessä. Elä niin kuin opetat.
Älä tärkeile.
Muista, että olet pelaajiasi ja joukkuettasi varten. Sinun hommasi on saada joukkueesi pelaajat oppimaan ja kehittymään. Sinä olet kyllä tärkeä auktoriteetti ja tärkeä aikuinen ja merkittävä osa pelaajiesi kehityksessä, mutta vain pienen yhteisen matkan ajan. Et omista pelaajiasi, etkä joukkuettasi.
Innosta pelaajiasi jatkamaan lajisi parissa
Juniorivalmentajana tärkein tehtäväsi on ottaa vastaan salille kaikki lajistasi kiinnostuneet pelaajat, ryhmätoimintaan kykenevät, perustehtävään edes vähänkin sitoutuneet pelaajat. Innosta liikuntaan ja varmista mahdollisuus edetä urheilijan polulla. Jos pelaaja oppii, se kasvattaa innostusta. Jos pelaaja tulee nähdyksi ja kuulluksi, se varmistaa innostuksen. Jos pelaaja voi itse vaikuttaa omaan urheiluunsa ja harrastaa myönteisessä ilmapiirissä, hän kiinnittyy lajiisi. Kysy miksi pelaaja ei opi? Miksi pelaaja ei innostu? Miksi pelaaja sählää ryhmässä?
Pelaajan huoltajat ovat yhteistyökumppaneitasi.
Nuori alle murrosikäinen pelaaja haluaa, että valmentaja ja huoltaja hyväksyy, näkee ja tukee urheiluharrastusta. Ristiriita huoltajien ja valmentajan välillä aiheuttaa ylitsepääsemättömän ristiriidan pelaajan mielessä. Selvitä riita ja rakenna luottamusta. Ole avoin ja perustele tekosi. Älä kuitenkaan tingi periaatteistasi. Ole nöyrä, mutta älä nöyristele.
Ole osa isompaa liikuntakulttuuria, nauti myös naapurin menestyksestä.
Nauti itsesi, pelaajiesi ja joukkueesi menestyksestä. Asettakaa pieniä ja isoja tavoitteita. Nauttikaa pienistä onnistumisista ja juhlikaa isoja saavutuksia. Opi hyväksi häviäjäksi. Iloitse seurasi muidenkin joukkueiden menestyksestä. Nauti lajisi menestyksestä. Kun koko liikuntakulttuuri onnistuu, myös sinä onnistut.
Luota itseesi.
Tunnista omat vahvuuteesi ja vahvista niitä ennestäänkin. Uskalla myöntää itsellesi kehittymisen paikat. Löydä oma vahvuutesi myöntämällä myös heikkoutesi. Älä anna herkkyytesi ikinä kuolla. Matka on tärkein.