Blogit

Liikunta ja urheilu kuuluu kaikille. Juniorijoukkueisiin täytyy saada tulla mukaan jos käy kutakuinkin säännöllisesti harjoituksissa, maksaa vaadittavat maksut ja ainakin auttavasti selviytyy ryhmän jäsenyydestä. Ryhmän ohjaaminen on siis yksi valmentajan perustaito. Kirjoitin muutamia vinkkejä, joista ainakin minulle on ollut valmentajan urallani hyötyä. Sopinevat ajateltaviksi myös kaikille vähänkin tavoitteellisessa ryhmän ohjaustehtävissä toimiville.

Tulette sellaisiksi, miksi yhdessä itsenne näette

Miettikää yhdessä, mikä on joukkueenne perustehtävä. Unelmoikaa suurista, mutta asettakaa konkreettiset ja mitattavat tavoitteet koko joukkueelle ja jokaiselle pelaajalle erikseen. Jokaisen tulisi myös tietää, mikä on oma tehtävä joukkueen tavoitteen saavuttamisessa. Omaan rooliin tulee myös voida vahvasti sitoutua. Käykää toistuvasti keskustelua tavoitteiden etenemisestä. Luokaa joukkueellenne mahdollisimman yhteinen näky ja kuva tulevasta. Anna jatkuvaa positiivista palautetta onnistumisista.

Laatikaa säännöt toiminallenne

Tehkää yhdessä kirjalliset säännöt toiminnallenne. Varmista, että kaikki voivat käsi sydämellään sitoutua sääntöihin. Sopikaa myös, mitä tapahtuu jos joku rikkoo sääntöjä. Kirjatkaa nekin. Sinun tehtäväsi on vahtia sääntöjen noudattamista ja puuttua rikkomuksiin heti. Älä ikinä nöyryytä ketään julkisesti. Älä kanna kaunaa kun asiat on puitu ja jatkatte yhteistä matkaa.

Se mitä teette, ratkaisee sen miten onnistutte

Suunnittele ensin iso kuva koko kaudesta ja jaa kuva osiin. Jaa osat palasiin. Jotta saat palaset paikalleen, tarvitset ryhmän jäsenten kannalta sopivia tehtäviä. Jos tehtävä on liian vaativa se ahdistaa ja jos se on liian helppo se turhauttaa. Arvioi jokaisen harjoituksen jälkeen, miten tehtävät onnistuivat ryhmän ja yksilön näkökulmasta. Sanomattakin on selvää, että liike on tärkein. Käytä mahdollisimman paljon erilaisia tehtäviä. Muista, että pallopelit ovat havainnointi, reagointi, ongelmanratkaisu ja maalintekopelejä. Älä kopioi muiden tehtäviä. Suunnittele tehtävä aina kunkin harjoituksen tavoitteen näkökulmasta.

Ole aina valmennettaviesi puolella

Olet joukkuettasi ja pelaajiasi varten. Tee arvioita tapahtumista, älä arvota kaikkea. Mieti, millä voit edistää oppimista ja tavoitteiden saavuttamista. Kysy itseltäsi, mikä estää ryhmää toimimasta hyvin. Näe pelaajissasi enemmän kuin hän/he näkevät. Älä aseta esteitä, poista niitä. Muista roolisi, voit olla pelaajalle tärkein toinen. Koita auttaa jokaista pelaajaa löytämään sisäinen motivaatio. Oppiminen, ryhmään kuuluminen ja itsemääräämisoikeus ovat avain sisäiseen motivaatioon.

Sinä ohjaat tehtävillä ryhmässä syntyviä vuorovaikutustilanteita

Teettämisesi tehtävien kautta ohjaat ryhmässä syntyviä vuorovaikutustilanteita. Koita aina ohjata pelaaja vuorovaikutukseen toisen pelaajan kanssa; puolustajat vs. hyökkääjät. Jos sinä olet jatkuvasti vuorovaikutuksessa pelaajaan ja päinvastoin, ei homma todellakaan etene. Eli tee oma roolisi mahdollisimman pieneksi. Arvioi syntynyttä tilannetta ja muuta tehtävää.   Valitse tehtäviin parit ja ryhmät, älä anna pelaajien itse valita ryhmiä.

Reagoi joukkueen dynamiikan muuttumiseen aina kun joku tulee tai lähtee

Pidä erilaisin tehtävin, pareihin ja ryhmiin jaoilla huolta siitä, että kaikki ovat tutustuneet jokaiseen joukkueen jäseneen. Arvioi jollain tavalla ryhmän dynamiikkaa. Eli sitä, miten ryhmässä käytetään valtaa, miten ryhmässä kommunikoidaan, minkälainen on ryhmän jäsenen välinen vetovoima ja minkälaisia normeja ja odotuksia ryhmässä on. Jokaisella joukkueen jäsenellä on merkityksensä ryhmän dynamiikkaan. Aina kun joukkueen kokoonpano muuttuu, tapahtuu muutoksia edellisissä. Mitä enemmän pelaajat ovat sitoutuneet perustehtävään sitä paremmin dynamiikkakin toimii tavoitteiden eteen. Ei todellakaan ole yhdentekevää, miten ohjaat joukkuetta silloin kun siihen tulee pelaaja ja siitä lähtee pelaaja. Joudut aloittamaan homman aina ikään kuin alusta.

Varmista, että jokainen tulee nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi

Ihmisen perustarve on tulla nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi täysivaltaisena joukkueen jäsenenä. Varmistamalla, että kokemukset näistä perusasioista ovat enemmän plussan kuin miinuksen puolella, et voi kovin pahasti epäonnistua joukkueen valmentamisessa. Mokaat, mutta uskalla katsella ja kuunnella ryhmää. Opettele ja opeta myös seuraavat: anteeksi, kiitos, päivää ja näkemiin. Menetystä joukkueellesi.

Nuoret leijonat saivat urheiluhullut ja vähän muutkin innostumaan sellaisella tavalla, että monet hehkuttivat lamankin jo hellittävän. Koko media täyttyi moneksi päiväksi voiton juhlimisesta ja nuorten haastatteluista.

Viime vuoden esikuvakasi valittiin urheilugaalassa Mika Poutala. Poutalan esiintyminen niin urheilijana kuin ihmisenäkin on aina ollut mitä esimerkillisintä seurattavaa.

Mutta onko heistä esikuviksi urheileville tytöille ja naisille? Tukevatko he tyttöjen ja naisten liikuntaidentiteettiä? Sukupuoli on yksi merkittävimpiä tekijöitä identiteetissämme, jonka kautta roolimme yhteisössä ja yleensä liikuntakulttuurissa rakentuvat. Mitä tulee mieleen sanoista esikuva, idoli tai roolimalli? Hän on suosittu ja häntä on helppo ihailla. Hänen ajatuksiinsa on helppo samaistua ja niitä mielellään jakaa. Hänen käyttäytymistään ja olemuksestaan ottaa helposti mallia. Esikuvan kautta on helpompi nähdä myös tulevaisuuden kuva itsestä menestyneenä urheilijana.

Fanitus eroaa edellisistä. Fanius liittyy minusta urheilun aktiiviseen kokemukseen, lähinnä urheilun kuluttamiseen. Olisiko nuorten jääkiekon MM-kisoissa kuitenkin eniten ollut kysymys tuosta fanittamisesta? Toki yhteistä pintaa noissa molemmissa kuitenkin on.
Oma esikuvani ennen murrosikää oli Kaarlo Kangasniemi. Hän oli niin vahva. Halusin ehdottomasti tulla yhtä vahvaksi kuin hän. Veikko Kankkonen oli toinen meihin lapsiin vaikuttanut idoli. Kaveriporukassa kannettiin suksia prikulleen samalla tavalla kuin hänkin. Pipoja myöten häntä matkittiin.

Murrosiän kynnyksellä löysin oman lajini. Koripallo oli minulle lähes koko elämä. En kuitenkaan muista yhtään miespuolista esikuvaa, joka olisi vaikuttanut jollain lailla harjoitteluuni tai elämääni. Toki olimme kiinnostuneita saman ikäisten poikien ja miesten peleistä, mutta niissä kiinnostus oli jotain ihan muuta.
Oman lajin naishuipuistakaan ei ollut esikuvaksi. Hehän eivät näkyneet missään. Kansainvälistä koripalloa en tiennyt olevankaan. Ei myöskään muiden palloilulajien pelaajista ollut esikuvaksi. Kukaan palloileva nainen ei ollut silloisessa liikuntakulttuurissa, saatikka yhteiskunnassa, suosittu. Onneksi maailma on muuttunut tuosta. Palloilulajeilla on nyt paljon imua ja naisten on oltava tässä kehityksessä mukana.

Kilpaurheileva nuori nainen tarvitsee esikuvakseen aikuisia menestyneitä naisia ja palloileva nuori tarvitsee esikuvakseen myös menestyneitä naisten joukkueita. Kuvan täytyy olla sellainen, että siihen voi koko persoonallaan samaistua. Urheiluidentiteetti kasvaa kun tulee ympäristössään nähdyksi ja kuulluksi ja voi samaistua itselle urheilu-uraa tukevaan merkittävään samaistuksen kohteeseen. Samaistua täytyy voida niin lajisuoritukseen kuin menestyvään urheilevaan naiseen kokonaisvaltaisesti. Jotta yhä useampi nuori palloileva nainen tulisi valinneeksi huippu-urheilijan uran, esikuvien pitää olla menestyneitä niin liikuntakulttuurissa kuin osana yhteiskuntaa.

Sama pätee tietysti myös valmennukseen ja kansalliseen sekä kansainväliseen urheilujohtamiseen. Huipulla olevia naisia tarvitaan huipulle pyrkiville naisille esikuviksi. Ilman liikunnan moniarvoistumista kulttuuri kuihtuu. Liikunnan moniarvoisuudella liikuntakulttuuri sekä urheiluosaaminen kehittyvät ja rikastuvat.

Ne lajiliitot ja yhteisöt ja yksittäiset ihmiset, jotka ovat tässä ennakkoluulottomia ja edelläkävijöitä tulevat pärjäämään entistä paremmin. Urheilun harrastajamäärien potentiaalisin kasvu tulevaisuuden on tytöissä ja naisissa. Esikuvallisia naispalloilijoita on aina ollut ja heitä on nytkin paljon. On huikeita jo lopettaneita urheilijoita leahakaloita, annemäkisiä ja katjanybergejä. Nykyiset esikuvat tiinastenit, susannatapanit, tinja-riikkakorpelat, mykippilät, riikkalehtoset ja alexandraroosit tarvitsevat mahdollisuuden laadukkaaseen päivittäiseen harjoitteluun, taloudellisia resursseja, heistä tehtyjä tarinoita, median huomiota; kaiken mahdollisen tuen oman huipun saavuttamiseksi.

Urheileville, palloileville naisille ja tytöille pelkkä osaaminen ja intohimo eivät riitä, jotta riittävä määrä urheilijoita valitsisi koetella rajojaan huippu-urheilussa ja kansainvälinen taso olisi mahdollista saavuttaa. Tarvitaan erillistä tukea, hankkeita, projekteja, miksei kiintiöitäkin. Oman arvon tunnistaminen ja yksittäisten ihmisten rohkeus kulkea edellä on tietysti lähtökohta muutokselle.

Naisten ja tyttöjen liikuntakulttuurin kehittäminen vahvistaa koko liikuntakulttuuria ja Suomen menestymistä kansainvälisessä huippu-urheilussa. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat jalkapallon ja salibandyn naisten maajoukkueiden kehittyminen ja menestys.

 Kuvassa Susanna Tapani.  Ringeten maailmanmestari. Kuva Jouni Valkeeniemi.

Tästä videosta tulin hyvälle tuulelle.

Oli vaikuttavaa eilen katsoa urheilugaalaa. Kun uskaltaa unelmoida ja ryhtyä hommiin unelmiensa eteen, taitavassa ja kannustavassa ympäristössä voi onnistua, menestyä ja voittaa. Ja todellakin on palkintonsa ansainnut.

Yksi asia sai minut kuitenkin raivon valtaan. Kun julistettiin, että nyt nostetaan esiin urheilijoiden valmennus ja lavalle tuli joukko nuoria upeita urheilijoita ja heidän vaikuttavia valmentajia. Ei yhtään naista ei, ei yhtään naisurheilijaa ei yhtään naisvalmentajaa. Häpesin ja raivosin. Minä, rauhallinen viilipytty hikoilen ja kierrän kehää ja vaihdan hetkeksi kanavaa. Meuhkaan, mutta en tiedä kenelle olen vihainen.

Sekä ringeten MM-kisoissa että nuorten leijonien MM-kisoissa saatiin kultaa. Molemmat tiimit pelasivat itsensä maailman parhaaksi. Joukkueet tekivät minuun lähtemättömän vaikutuksen. Urheiluhulluna jäin taas kerran pohtimaan liikuntakulttuuria ja sen minulle näyttämää kuvaa. Enemmän tuli mieleen kysymyksiä kuin vastauksia.

Pohdin; mitähän kaikkea rakkaaseen kulttuuriimme kuuluu?

Ainakin kaikki meidät liikkujat otetaan mukaan; motiiveihin, menestykseen, taitoon, ikään, rotuun, sukupuoleen ja lajiin katsomatta. Kyllä nopeasti tarkasteltuna vaikuttaa siltä, että liikuntaperheeseen saavat liittyä ja kuulua ihan kaikki. Tai ehkä ei sittenkään ihan kaikki. Tässä kohtaa mietin Isoa ongelmaa, jota on viime aikoina puitu hartaasti. Harrastusten hintaa. Yhä useampi laji on karannut hinnaltaan sellaiseksi, ettei harrastaminen kaikille ole mitenkään mahdollista. Taannoin oli juttu Hesarissa intersukupuolisista ihmisistä ja sitä ennen keskustelua homoseksuaalisuudesta esim. jääkiekossa. Nykyisen lisääntyvän siirtolaisuuden aikana mieleen tulee myös eri uskontojen mahdolliset liikuntaa rajoittavat uskomukset.

Fanit ja penkkiurheilijat ovat olennainen osa liikuntakulttuuria, ainakin kilpa- ja huippu-urheilua. Tarjolla on laaja kirjo erilaista kulutettavaa. Suomi on pullollaan lajeja, joita voi käydä katselemassa paikanpäällä tai seurata eri medioiden välityksellä. Kenen mieltymysten mukaan sitten kulutetaan? Oma lajini on koripallo. Jos olisin kiinnostunut naisten liigapeleistä, ei niitä olisi mahdollista seurata miltään kanavalta. Yhä useampi kisa ja tapahtuma on siirretty kaupallisille kanaville ja niiden kirjo on niin kirjava, ettei sometaitamaton todellakaan saa tolkkua, mitä tarjontaa olemassa ja miten niitä on edes mahdollista hankkia. Hintakin voi olla jollekin akilleen kantapää. Vuorotteluvapaalla ja pienillä tuloilla en valinnut hankinnakseni kanavaa, josta näkisin suuresti kunnioittamani Petteri Koposen otteita koriksen Euroliigassa.

Katsojaluvut ja markkinat ratkaisevat tarjonnan, mutta mikä on muna ja mikä on kana. Mitä tapahtuisi jos jonkin muun kuin meidän rakkaan kansallislajin, jääkiekon jotain turnausta tai tapahtumaa tehtäisiin vaikka kymmenen seuraavaa vuotta yhtä suurella ammattitaidolla, resursseilla ja osaamisella kuin juuri käytyjä lätkän MM-kisoja. Huikee oli koko juttu. Elin kaikin sieluin mukana minäkin.

Liikunnan mahdollistajat ovat olennainen osa liikuntakulttuuria. Ilman valtion, kuntien ja yhteistyökumppaneiden tukea ei olisi kovinkaan kummoista liikuntakulttuuria. Lajiliitot ja seurat toimivat liikunnan järjestäjinä samoin kuin yksityiset, eri liikuntapalvelujen tarjoajat. Oma kaupunkini Turku on minun kokemukseni mukaan hoitanut leiviskänsä melko hyvin. Koriksen näkökulmasta katsottuna resursseja suunnataan ja toimintaa suunnitellaan ja kehitetään kovin moni- ja tasa-arvoisesti. Toki liikunnan osuus koko kaupungin resurssien jaossa voisi olla paljon suurempi. Nyt kun se kuuluisa palloiluhallikin tänne saadaan, niin ei voi valittaa. Joskus vaan ihmettelen meidän päätöksen tekijöiden eripuraisuutta. siinä näyttää yhteinen etu olevan usein koetuksella kun valvotaan oman väen etuja.

Paljon varmaan muutakin kuuluu liikuntakulttuuriin, mutta nämä tulivat mieleeni ensimmäisenä.

Stressaantuneena tehdyt teot ja arvovalinnat kuvaavat yhteisön kulttuuria

Jari Sarasvuon kertoman mukaan yhteisön kulttuuria kuvaavat sen teot silloin kun se kohtaa erilaisia vaikeuksia. Itse lisäisin tähän vielä yhteisön arvot. Meidän perimmäiset arvot ohjaavat aina päätöksiä, tekoja, asenteita ja toimintaa. Meidän toimintaamme siis testataan eniten kun kohtaamme kriisejä ja vaikeuksia. Nuoret leijonat ja naisten ringettejoukkue saavat kympin toiminnastaan vaikeuksien kohdatessa. Mikään ei pystynyt horjuttamaan joukkueiden uskoa ja tekoja oman menestyksen puolesta. Myös fanit olivat joukkueen joukkueiden takana kaiken aikaa, samoin media ja yhteistyökumppanit. Lopputulos oli jotain ainutlaatuista meidän liikuntakulttuurisamme.

Miten on siis liikuntakulttuurimme laita moniarvoisuuden näkökulmasta? Kenen tehtävä, velvollisuus ja intohimo on edistää liikuntakulttuurin moniarvoisuutta. Valintoja teemme me kaikki ja jokainen tekomme liikuntakulttuurissa on osa tuota valintaa. Valitaan siis arvojemme mukaan ja uskalletaan vaalia arvojamme.