Mielenliikutus

Elääkö? ja eläköön liikuntakulttuurin moniarvoisuus?

 

Oli vaikuttavaa eilen katsoa urheilugaalaa. Kun uskaltaa unelmoida ja ryhtyä hommiin unelmiensa eteen, taitavassa ja kannustavassa ympäristössä voi onnistua, menestyä ja voittaa. Ja todellakin on palkintonsa ansainnut.

Yksi asia sai minut kuitenkin raivon valtaan. Kun julistettiin, että nyt nostetaan esiin urheilijoiden valmennus ja lavalle tuli joukko nuoria upeita urheilijoita ja heidän vaikuttavia valmentajia. Ei yhtään naista ei, ei yhtään naisurheilijaa ei yhtään naisvalmentajaa. Häpesin ja raivosin. Minä, rauhallinen viilipytty hikoilen ja kierrän kehää ja vaihdan hetkeksi kanavaa. Meuhkaan, mutta en tiedä kenelle olen vihainen.

Sekä ringeten MM-kisoissa että nuorten leijonien MM-kisoissa saatiin kultaa. Molemmat tiimit pelasivat itsensä maailman parhaaksi. Joukkueet tekivät minuun lähtemättömän vaikutuksen. Urheiluhulluna jäin taas kerran pohtimaan liikuntakulttuuria ja sen minulle näyttämää kuvaa. Enemmän tuli mieleen kysymyksiä kuin vastauksia.

Pohdin; mitähän kaikkea rakkaaseen kulttuuriimme kuuluu?

Ainakin kaikki meidät liikkujat otetaan mukaan; motiiveihin, menestykseen, taitoon, ikään, rotuun, sukupuoleen ja lajiin katsomatta. Kyllä nopeasti tarkasteltuna vaikuttaa siltä, että liikuntaperheeseen saavat liittyä ja kuulua ihan kaikki. Tai ehkä ei sittenkään ihan kaikki. Tässä kohtaa mietin Isoa ongelmaa, jota on viime aikoina puitu hartaasti. Harrastusten hintaa. Yhä useampi laji on karannut hinnaltaan sellaiseksi, ettei harrastaminen kaikille ole mitenkään mahdollista. Taannoin oli juttu Hesarissa intersukupuolisista ihmisistä ja sitä ennen keskustelua homoseksuaalisuudesta esim. jääkiekossa. Nykyisen lisääntyvän siirtolaisuuden aikana mieleen tulee myös eri uskontojen mahdolliset liikuntaa rajoittavat uskomukset.

Fanit ja penkkiurheilijat ovat olennainen osa liikuntakulttuuria, ainakin kilpa- ja huippu-urheilua. Tarjolla on laaja kirjo erilaista kulutettavaa. Suomi on pullollaan lajeja, joita voi käydä katselemassa paikanpäällä tai seurata eri medioiden välityksellä. Kenen mieltymysten mukaan sitten kulutetaan? Oma lajini on koripallo. Jos olisin kiinnostunut naisten liigapeleistä, ei niitä olisi mahdollista seurata miltään kanavalta. Yhä useampi kisa ja tapahtuma on siirretty kaupallisille kanaville ja niiden kirjo on niin kirjava, ettei sometaitamaton todellakaan saa tolkkua, mitä tarjontaa olemassa ja miten niitä on edes mahdollista hankkia. Hintakin voi olla jollekin akilleen kantapää. Vuorotteluvapaalla ja pienillä tuloilla en valinnut hankinnakseni kanavaa, josta näkisin suuresti kunnioittamani Petteri Koposen otteita koriksen Euroliigassa.

Katsojaluvut ja markkinat ratkaisevat tarjonnan, mutta mikä on muna ja mikä on kana. Mitä tapahtuisi jos jonkin muun kuin meidän rakkaan kansallislajin, jääkiekon jotain turnausta tai tapahtumaa tehtäisiin vaikka kymmenen seuraavaa vuotta yhtä suurella ammattitaidolla, resursseilla ja osaamisella kuin juuri käytyjä lätkän MM-kisoja. Huikee oli koko juttu. Elin kaikin sieluin mukana minäkin.

Liikunnan mahdollistajat ovat olennainen osa liikuntakulttuuria. Ilman valtion, kuntien ja yhteistyökumppaneiden tukea ei olisi kovinkaan kummoista liikuntakulttuuria. Lajiliitot ja seurat toimivat liikunnan järjestäjinä samoin kuin yksityiset, eri liikuntapalvelujen tarjoajat. Oma kaupunkini Turku on minun kokemukseni mukaan hoitanut leiviskänsä melko hyvin. Koriksen näkökulmasta katsottuna resursseja suunnataan ja toimintaa suunnitellaan ja kehitetään kovin moni- ja tasa-arvoisesti. Toki liikunnan osuus koko kaupungin resurssien jaossa voisi olla paljon suurempi. Nyt kun se kuuluisa palloiluhallikin tänne saadaan, niin ei voi valittaa. Joskus vaan ihmettelen meidän päätöksen tekijöiden eripuraisuutta. siinä näyttää yhteinen etu olevan usein koetuksella kun valvotaan oman väen etuja.

Paljon varmaan muutakin kuuluu liikuntakulttuuriin, mutta nämä tulivat mieleeni ensimmäisenä.

Stressaantuneena tehdyt teot ja arvovalinnat kuvaavat yhteisön kulttuuria

Jari Sarasvuon kertoman mukaan yhteisön kulttuuria kuvaavat sen teot silloin kun se kohtaa erilaisia vaikeuksia. Itse lisäisin tähän vielä yhteisön arvot. Meidän perimmäiset arvot ohjaavat aina päätöksiä, tekoja, asenteita ja toimintaa. Meidän toimintaamme siis testataan eniten kun kohtaamme kriisejä ja vaikeuksia. Nuoret leijonat ja naisten ringettejoukkue saavat kympin toiminnastaan vaikeuksien kohdatessa. Mikään ei pystynyt horjuttamaan joukkueiden uskoa ja tekoja oman menestyksen puolesta. Myös fanit olivat joukkueen joukkueiden takana kaiken aikaa, samoin media ja yhteistyökumppanit. Lopputulos oli jotain ainutlaatuista meidän liikuntakulttuurisamme.

Miten on siis liikuntakulttuurimme laita moniarvoisuuden näkökulmasta? Kenen tehtävä, velvollisuus ja intohimo on edistää liikuntakulttuurin moniarvoisuutta. Valintoja teemme me kaikki ja jokainen tekomme liikuntakulttuurissa on osa tuota valintaa. Valitaan siis arvojemme mukaan ja uskalletaan vaalia arvojamme.