Mielenliikutus

Seuratuet lausuttu ja alueen parhaita juhlittu – pari asiaa mietityttää

Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää avustuksina seuratukea liikuntaa ja/tai urheilua järjestäville paikallisille rekisteröityneille yhdistyksille. Tänä vuonna tukea jaetaan rahapelitoiminnan tuotoista enintään 4 miljoonaa. Kehittämistuki on tarkoitettu lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että sosiaali- ja terveysministeriö jakoi niin ikään rahapelitoiminnan tuotoista omien järjestöjensä toimintaan 362 miljoonaa euroa.

Ei tarvitse olla mikään suuri ajattelija, jos tässä kohtaa herää kysymys, että miten ihmeessä urheiluseurat eivät saa enempää avustusta valtiolta. Ollaanko me itse osattu riittävän hyvin kertoa, miten merkittävää työtä urheiluseurat tekevät. Enkä tosiaankaan väheksy tai aliarvioi tai arvota yhdenkään terveys- tai sosiaalijärjestön työtä. Tämä on toki vain yksi tarkastelukulma laajaan tukiasiaan ja tällä lailla asioiden vertaaminen ilman kokonaisuuden esittämistä ei ole varmaan ihan oikeutettua.

Liikunnan ja urheilun edistäminen on minusta itseisarvo. Ilman omaan kehoon tutustumista ja siitä syntyvää kehokokemusta, ihminen jää vajaaksi. Elämää ei voi kokea täysin kokonaisvaltaisesti, jos kehon kautta suhde maailmaan jää kokematta. Bonuksena liikkumisesta saa sitten kaikki muut välineelliset arvot kuten esim. terveyden, kilpailun, ryhmään kuulumisen, jne. Siksi liikkuminen ja liikuttaminen, jota seurat tekevät on niin arvokasta hommaa.
Vielä noista seuratuista. Arvioinnissa otetaan huomioon hankkeen tarkoituksenmukaisuus suhteessa haun tavoitteisiin, toiminta- ja taloussuunnitelman realistisuus sekä hankkeen laatu ja laajuus seuran toimintaympäristö huomioiden.

Hakemukset käsitellään vaiheittain siten, että ensin antoivat lausuntonsa lajiliiton lausujat ja sitten alueen. Tämän jälkeen ne menevät ministeriön lopulliseen arvioon. Seurakehittäjänä minun tehtävä oli vastata siitä, että Varsinais-Suomen hakemukset tuli lausuttua. Varsinais-Suomessa on alueellinen lausuntoryhmä, jossa oli kuusi jäsentä. Kukin luki osan hakemuksista ja sitten niistä keskusteltiin yhdessä ja annettiin lausuntomme.
Lausunto on lausujan näkemys hankkeesta. On myös hyvä muistaa, että lausunnon antaminen ei ole ministeriölle tehtävä esitys vaan asiantuntijalausunto.

LiikUn alueella oli 76 hakemusta, joista 54 oli Varsinais-Suomesta. Paljon oli tosi hyviä ja laadukkaita hakemuksia. Ensimmäinen huomio oli se, että kannattaa lukea tosi tarkkaan nuo hakemusohjeet, jotta ei tee sellaisia perustavanlaatuisia mokia hakemuksessa.
Aidoimmillaan hakemus näytti olevan silloin, kun se tuntui liittyvän seuran toimintasuunnitelmaan ja se tehtäisiin joka tapauksessa, vaikka seuratukea sille ei saataisikaan. Aitous näkyi tavoitteiden ja toimenpiteiden selkeydessä ja konkretiassa.
Päätökset avustuksista pyritään tekemään 30.4.2019 mennessä. Hakijoille ilmoitetaan päätöksestä kirjallisesti.

Pienin haettava avustussumma on 2 500 euroa ja suurin 15 000 euroa. Herää kysymys onko tämä liian massiivinen ja työläs tapa jakaa edellä mainitut tuet.

Urheilun juhlaa Logomossa

Varsinais-Suomen Urheilugaala pidetiin Turun Logomon upeissa puitteissa. Paljon arvokkaita palkittuja ja vieraita oli paikalla juhlistamassa urheiluvuotta 2018. Itse liikutuin eniten Hall of Fame -kunniagalleriaan valituiden palkinnonjaon hetkestä. Galleriaan liitettiin Paavo Nurmen seuraksi Voitto Hellsten, Jarno Saarinen, Pertti Karppinen, Liisa Peltola, Juhani Juuso Wahlsten, Jarkko Nieminen ja Saku Koivu.

Olin itse pitkään töissä urheiluseuroissa, joissa talous oli rakennettu siten, ettei ollut mahdollisuutta (tai prioriteettilistalla tärkeää) maksaa esim. valmentajia ko. tilaisuuteen. Nyt kun olin itse ensimmäistä kertaa paikalla ja sain todeta, miten mahtava homma oli kyseessä, en voinut olla pohtimatta, miten mieletöntä se olisi ollut oman seuran ihmisille, jos olisin voinut tarjota heille edes kerran vuodessa tuollaisen kokemuksen. Piti taas omakohtaisesti kokea juhlan fiilis, ennen kuin uskoin, että alueelliset gaalat ovat tosi hienoja ja tärkeitä tapahtumia.