Mielenliikutus

Aloittelijan mieli

Aloitin LiikUssa seurakehittäjänä vuoden alussa. Takana on siis puolikuuta uudessa tehtävässä. Uuden äärelle on aina jännä tulla. Vaikka kokemusta liikuntakulttuurin eri tehtävistä on repussa jo paljon, koitan lähteä hommaan aloittelijan mielellä – silmät ja korvat auki ja suu kiinni.

Alkutöikseni olen ihmetellyt sitä, että mitä konkreettista hyötyä minun tekemistäni voisi seurojen arkeen olla. Tunnistan niin hyvin oman seuratyökokemukseni kautta sen maailman, missä seurojen palkatut ja vapaaehtoiset toimijat elävät. Resursseja toimintaan on useasti aivan liian vähän suhteessa niihin lukemattomiin toiveisiin, joita seuroissa toimivat kohtaavat. Toimintaympäristö muuttuu kaiken aikaa, ajan hermolla pitäisi pystyä olemaan.

Koitan olla kuulolla seurojen tarpeista. Tutkailen olemassa olevia työkaluja ja etsin eri tapoja olla hyödyksi. Myös muiden valtakunnassa toimivien seuroja auttavien tahojen kanssa verkostoituminen on ohjelmistossa. Seurassa toiminnanjohtajana toimiessani oli minun välillä työlästä reagoida seuroja lähestyvien, monien eri tahojen tarjoamaan hyvää tarkoittavaan ”apuun”. Välillä se tuntui jopa taakalta. Vaikka hyviä työkaluja; koulutuksia, verkostoja jne. tarjottiin paljon, arjen kiireet veivät voimavaroja. Seuran valmentajien aika on rajallinen ja ajan löytäminen koulutuksissa käymiseen on työlästä. Toisaalta pelkästään omassa kuplassa toimiminen ei mahdollista kehityksessä mukana olemista. Edellä pohdinnan paikka kaikille meille seurakehittäjille.

Sanoittaisin oman tehtäväni kokonaisuuden siten, että koitan olla mukana mahdollistamassa seuroille onnistumisen edellytykset. Uskon, että on olemassa sellaisia seuroille yhteisiä edellytyksiä, jotka mahdollistavat säilymisen elinvoimaisina seuran omassa toimintaympäristössä. Ajattelin, että voisin olla apuna esittämässä kysymyksiä, jotta nuo edellytykset löytyvät. Kun onnistumisen edellytykset on listattu, niin keinot ne työstää varmaan löytyy.
Nykyään uskon vahvasti siihen, että ihmisten yhteistyö on yksi keskeinen edellytys onnistumiselle. Kun löytyy porukka, tiimi tai vaikka pari ihmistä, joilla on kemiassaan jotain mikä liimaa heidät yhteen, niin syntyy ideoita, tavoitteita ja strategia, millä tavoitteet toteutetaan.

Minä ohjaudun arvoista käsin. Olen ihan solmussa itseni kanssa, jos teen työtäni omien arvojeni vastaisesti. LiikUn arvot perustuvatReilun Pelin periaatteisiin.
Tasavertaisuus, moninaisuus ja oikeudenmukaisuus ovat LiikUn arvoja, jotka minun on helppo jakaa. LiikU haluaa toimia vuorovaikutteisesti kaikkien liikunnasta ja urheilusta kiinnostuneiden tahojen kanssa monimuotoisen liikuntakulttuurin kehittämiseksi. Uskon, että nämä arvot näkyvät myös seurakehittäjän työssäni.

Iloa ja valoa.
Maikku