Kävin viime viikolla suuhygienistillä ja siinä makoillessani erilaiset vempaimet suussa ajattelin, että siinähän minua hoitava ihminen tekee työtä, ehkäpä vielä hyvillä mielin. Hän kun on aina niin loistava sekä osaamisessaan, että palvelussaan. Hämmästyin itsekin omaa kummaa ajatustani. Ajatus jatkui siitä sitten niin, että kyllä minäkin sitten kai voin ihan hyvin mennä töihin. Ajatus tuntui oikein levolliselta.
Toinen kumma ajatus syntyi kun yhtäkkiä huomasin miettiväni sellaista, että niin onhan työssäkäyvälläkin ihmisellä vapaa-aikaa. Ja sitä voi käyttää vieläpä mukaviin asioihin. Siinä hetkessä mielessäni elin tulevaa elokuuta ja olin menossa teatteriin. Ilta oli tavallinen arki-iltana. Mielikuva oli vaan sekin kovin levollinen ja tyyni. Turun kaupunki näytti kaikkein kauneimmat puolensa.
Kolmas kumma oivallus oli yhtäkkinen kokemus siitä, että nyt olen suorittanut kaiken minkä olen halunnut. Minun ei tarvitse enää välttämättä asettaa itselleni mitään sellaista tavoitetta, mikä olisi ihan pakollisesti ja vähän hullun tavalla pakollista suorittaa. Tämä kokemus tuli aika pian tuon Santiago de Compostelan kävelyn jälkeen.
Mikään näistä ei minusta erotettuna tunnu tietenkään mitenkään ihmeelliseltä. Päinvastoin. Niissä ei ole mitään mullistavaa.
Mukavaa on se, että ajatus työhän palaamiselta tuntuu jo hyvältä vaikka vapaa-aikaa on vielä kesän loppuun. Toisaalta minulle, jonka on ollut aina tosi vaikeaa erottaa itseäni työstä, on alkanut hahmottua niiden ero. En ole työni. Minussa on myös paljon muuta. Se varmaan on hyväksi myös työssäni. Kolmanneksi, suorittaminen ja kilpailu ja olla paras on aina ollut minulle elinehto. Syntyisikö vähemmän suorittamisesta kuitenkin enemmän. Enemmän uskallusta ja vähemmän häpeää ja virheiden pelkoa. Toivon jotain luovaa ja uutta sekä työhön, että vapaa- aikaan.
Kuormittavinta ja Ikävintä työssäni ovat ihmiset, jotka ovat niin pettyneitä lapsensa harrastukseen, että menettävät kykynsä järjelliseen toimintaan. He katsovat sitten oikeudekseen käyttäytyä täysin epäasiallisesti. Epäasiallisuus sitten purkautuu joukkueen toimihenkilöihin ja koko seuraan.
Edellä mainittu toimintatapa siis poikkeaa täydellisesti asiallisesta ja oikeutetusta toiminnan arvioimisesta ja saamastani palautteesta. Se on aina paikallaan.
Olenko saamassa uusia työkaluja ja ymmärrystä käsitellä näitä ikäviäkin työni haasteita?
Vuorotteluvapaani kääntyy loppusuoralle. Ei ole aika ottaa loppukiriä.