Tuntitolkulla jalkapalloa. Kaikki kisojen pelit näytetään suorana. Ennen pelejä ja pelien jälkeen kiinnostavat analysoinnit asiantuntevien futisammattilaisten toimesta. Suomi pelaa kisoissa ja pelaajista ja joukkueista on saatavilla paljon taustatietoa. Pelaajista on tullut kiinnostavia persoonia. Kisojen ympärillä paljon muutakin. Tsemppivideoita ja kilpailuja. Monet silmäätekevät ovat joukkueen tukena. Ja kyseessä on naisten jalkapallon EM-kisat. Huikeeta. Kiitos Yle. Tuotantoon on panostettu samalla volyymilla kuin edellisiin miesten kisoihin. Ei voi kun nostaa hattua päästä. Jalkapallo naisten pelaamana on kehittynyt huimasti ja pelejä on ilo katsella.
Toisaalla luin Hesarin uutisen, jossa sanottiin, että Suomi saavuttaa tasa-arvon 132 vuoden päästä. Raportti: Sukupuolten tasa-arvo toteutumassa 132 vuoden päästä – Suomi toiseksi tasa-arvoisin maa – Kotimaa | HS.fi. Raportissa tarkastellaan tasa-arvoa neljällä alueella: taloudellinen osallistuminen ja mahdollisuudet, koulutuksen saavutettavuus, terveys sekä poliittinen valtuutus.
Vaikka nuo jalkapallon kisat on nyt toteutettu Ylen toimesta tasa-arvoisesti, tuntuu, että monilta osin liikuntakulttuurin tasa-arvoon on matkaa 500 vuotta.
Itselläni oli vaihe, jossa en vuosiin jaksanut puhua tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden puolesta. Sen verran kuluin ja väsyin yksinäiseen puurtamiseeni. Omat ponnisteluni johtivat jonkin mittaiseen katkeruuden ajanjaksoon, jolloin en voinut edes katsoa oman lajini pelejä.
Viimeisten vuosien mittaan huomaan saaneeni taas osan tasa-arvokysymyksiin liittyvästä energiastani takaisin ja kiinnostus puhua ja ajatella asiaa on nostanut päätään.
Edistystä on tietysti tapahtunut, mutta pelkään, että niin moni tyttö ja nainen, joka omaisi taipumusta sporttiin ja sen eri tehtäviin, ei valitse liikuntaa ja urheilua, kun se on niin kovin tunkkainen ja kaukana esim. mahdollisuuksien tasa-arvosta. Löysin tätä aihetta koskevan blogin ”Olenko vähemmän valmentaja, koska valmennan tyttöjä?”, kysyy helsinkiläinen juniorivalmentaja ja esittää huolensa tyttöfutiksen tilasta Suomessa – Suunnanmuutos (wordpress.com), jossa valmentaja Henrik Suonio kertoo omasta valmentajan arjestaan tyttöjen jalkapallon parista.
Kiitollisuudella olen noteerannut myös monia rohkeita ihmisiä, jotka uskaltavat ja jaksavat edistää avoimemman keskustelukulttuurin syntyä sporttiin.
Kuuntelin Suomi-Areenan keskustelua, jossa Anni Vuohijoki ja Jonna Hakkarainen puhuivat selkein sanoin siitä yksinäisyydestä, johon me liikuntakulttuurin toimijat urheilijat jätimme, heidän kaikkein vaikeimmilla hetkillään. Hävettää. Siinä on peiliin katsomisen paikka ihan jokaisella, jota tämä asia koskee.
Urheilussa on niin paljon hyvää, että on lähes säälittävää olla katsomatta omaa toimintaa kriittisesti ja nostaa päivänvaloon juuri ne kaikkein vaikeimmat kysymykset. Luultavasti itsereflektointi ja sen tuomat uudet tavat toimia ovat ainoa mahdollisuus koko sportille säilyttää nuorten kiinnostus liikuntaa kohtaan. Onneksi näitä urheilun sisältä nousevia ääniä alkaa kuulua ja niin moni toimija on toiminut ja toimii asioiden kehittämiseksi.
Jos olisin vallan kahvassa, jatkaisin tai aloittaisin seuraavista teoista:
- Kaikki yhteiskunnan verovaroin liikuntaan laittamat resurssit on jaettava tasa-arvoisesti ja yhdenvertaisesti. Tämän tulisi siis koskea kaikkea valtion, kuntien, lajiliittojen, seurojen sekä erilaisten kolmannen sektorin toimijoiden resurssien jakoa. Puheet ja käytännön teot vastaamaan toisiaan.
- Yhdenvertaisuuden ja moniäänisyyden mahdollistavat kiintiöt käyttöön kaikissa liikuntakulttuurin päätöksenteossa. Toimijoiden säännöt muutettava tätä muutosta tukemaan.
- Keskustelukulttuuri avoimemmaksi. Vaatii uusien toimijoiden saamista mukaan ja nöyryyttä nykyisiltä toimijoilta. Voisiko olla edes mahdollista, että aidosti kuultaisiin erilaisissa valta-asemassa olevia toimijoita. Uudet modernimmat osallistavat toimintatavat keskustelujen käymiseksi.
- Rohkeita näkymiä seuroille, tukijoille ja viestijöille, jotta he näkevät mahdollisuutensa edistää tyttöjen ja naisten mahdollisuuksien tasa-arvoa
- Tarvittavat tutkimukset ja selvitykset, jotta saadaan tehtyä muutokset olemassa oleviin rakenteellisiin epäkohtiin, jotta tytöillä ja naisilla olisi mahdollisuus liikkua, urheilla, kilpailla, johtaa, valmentaa, kouluttautua ja toimia ihan jokaisessa liikuntakulttuurin tehtävässä.
Tarttee varmaan alkaa uskoa uudelleen syntymiseen, jotta jaksaa odottaa tätä näkyvää,
tuskaisen hidasta, mutta väistämättä tapahtuvaa muutosta.
