Jalkani on kolmatta viikkoa kipsissä ja koitan saada selvyyden siihen, miksi oloni on niin kumman levoton. Aikani on kulunut kipuilemalla, lukemalla, telkkaria katsomalla, someilemalla, töitä koordinoimalla, jalkaa kuntouttaen, arkisia askareita hitaasti edistämällä, puhelimessa höpöttämällä jne.
Hämmästyksekseni aikani ei ole mitenkään tullut pitkäksi, pikemminkin se kuluu nopeasti. Mutta sisälläni oleva levottomuus on lisääntynyt. Huomaan kyllä, että ilmiö on minulle kovin tuttu, mutta se korostuu nyt kun todellakin olen fyysisestikin pysähtynyt.
Miten homma rullaa? Jotenkin sitä voisi kuvata seuraavasti.
Poukkoilemalla levottomasti asiasta toiseen havainnoin eri aistien kautta asioita, jotka synnyttävät massiivisen tulvan ajatuksia. Takerrun joihinkin ajatuksiin enemmän joihinkin vähemmän. Ajatuksissani olen huomannut jääväni jumiin valtaan, kontrollointiin, johtamiseen, valmentamiseen ja vastuuseen liittyviin kysymyksiin. En kuitenkaan ole tehnyt mitään jatkaakseni näitä ajatuksia, olen vaan antanut niiden velloa itsessäni.
Jumiin jäävät ajatukset sitten herättävät minussa isoja tunteita. Päällimmäisiä ja voimakkaimpia tunteita, joita minulle on noussut pintaan, ovat kiitollisuus, suru, viha, kateus ja rakkaus. Minulle niin tuttua seuralaista häpeää, ei nyt kyllä ole ilmaantunut. No jos ei oteta sitä lukuun, että olihan se häpeällistä kaatua kun pitäisi olla niin liikunnallinen.
Kehosta sisältäpäin tulee vielä lisää infoa ja se infoin saavuttaa mielen ja herättää ajatukset. Kipu kuormittaa kehoa ja mieltä todella inhottavasti ja vie hurjasti energiaa ja voimavaroja. Entisestään kipu lisää ajatuksia, joista syntyy tunteita. Kierre vaan jatkuu ja jatkuu.
Liikkuvana ihmisenä koen tunteet kehollisina kokemuksina. Vihan tunnen niskassa, surun mahassa, kateuden ja hyödyttömyyden tunteet takaraivossani ja päänahassani, rakkauden ja kiitollisuuden tunteet koen sydämessä. Nämä kokemukset taas synnyttävät lisää ajatuksia ja sitä rataa…
Olen aina voinut liikunnan avulla poistaa ajatuksien ja tunteiden kuormaa. Lisäksi olen liikunnan aikana prosessoinut ja jatkotyöstänyt ajatukseni ja voinut työstää ne toimenpiteiksi suunnitelmiksi jne. Liikunta on myös tehokkaasti nollannut pääni tyhjäksi ja poistanut tunnekuormaa.
Miten tästä kierteestä nyt sitten saan itseni levolliseksi? Ehkä löydän vastasuksia ja löydän tavan olla paremmin läsnä tässä hetkessä. Ajatusten, tunteiden ja kehon kokemusten minulle tuoma kokemus vie minut aina menneisyyteen tai tulevaisuuteen ja elämä on kai tässä ja nyt.
Totta puhuakseni, tämä kirjoittamien jo toi minulle jo aika levollisen olon. Jatkan uusia levollisuuden keinojen etsimistä.
