Valmennuksen mantrat kuten keskity hetkeen, pelataan omaa peliä vaihto kerrallaan, ja muut vastaavat voivat olla toimivia vasta kun mentaalivalmennuksessa ollaan siinä kohtaa, että omat tunteet ja niiden trikkerit on tunnistettu, tunteet koettu ja purettu ja mieltä aletaan tukea esim. edellä mainituilla voimalauseilla.
Perjantaina olin kuolemanväsynyt. Mieli maassa ja jalat jumissa pitkän työviikon jälkeen. Istuin neljän jälkeen työtuolissani ja keräsin itseäni jaksaakseni hakea postista sinne saapuneita koripalloja. Myös kaupassa piti käydä. Pelkkä ajatuskin citymarketin keikasta sai minut jähmettymään entisestään. Koko alkuvuoden olin ollut niin energinen, positiivinen ja aktiivinen.
Oli pakko selvittää, mistä oli kyse? Sisäisen maailmani selvitystyöhön tarvitaan omaa aikaa. Sitä otin itselleni lauantaina. Makoilin sohvalla ja mietin mistä kehooni jähmettyneestä tunteesta voisi olla kyse ja missä kohtaa kehoa tunteet jäävät jumiin. Löysin riittämättömyyden, syyllisyyden ja niistä syntyneen surun tunteen. Minulle tyypilliseen tapaan jumi oli jaloissa, tällä kertaa pohkeissa. Kun tunnistin tuon surun tunteen, se lähti liikkeelle ja tuli esille kyynelinä. Vollotin siinä aikani ja päätin lähteä koiran kanssa kävelylle.
Kävelyllä koitin jatkaa asian työstämistä. Mikä tekijä tai tekijät olivat laukaisseet tämän ketjureaktion? Mikä olisi voinut olla se tilanne tai ne tilanteet, joista homma oli käynnistynyt. Mitkä negatiiviset ajatukset olivat tuottaneet nuo tunteet, jotka olin jättänyt käsittelemättä? Kaikki oli siis tapahtunut minun huomaamattani.
Tajusin, että olin reagoinut epäselvään viestiin ohjaamisestani, olin pitänyt yhden harjoitteen, joka ei toiminut lainkaan. Löysin vielä pari muutakin samaan haavaan uponnutta laukaisevaa tekijää. Nuo laukaisevat tekijät sopivat minun elämän varrella syntyneisiin haavoihin. Miten oppisin tunnistamaan tunteet niiden syntyessä? Miten poistaisin ne mielestäni ja kehostani ennen kuin ne kerääntyvät jonnekin ja lamaannuttavat?
Lauantai iltana kaikki tunteet olivat saaneet kyytiä mielestäni ja kehostani ja olin täynnä energiaa. Niin energinen, että siivosin keittiön kaappeja. Roskiskaapin jynssäsin suurella kiitollisuudella.
Jäin pohtimaan suurta intohimoani juniorivalmennusta ja sitä kuinka paljon pelaajille nousee eri tilanteissa tunteita, joita ei saa näyttää ja jotka voivat jäädä käsittelemättä. Jatkuessaan pitkään häviäminen, epäonnistuminen, loukkaantumiset, penkittäminen ja muut negatiiviset tunteen voivat varastoitua pelaajan mieleen ja kehoon ja vähentää käytettävissä olevaa energiaa. Voisikohan niitä ns. huonoja päiviä osaltaan selittää tällainen tunnejumi kehossa.
Neuvoisin kaikkia valmentajia tarkkailemaan kiinnostuneena valmennuksessa esille nousevia tunteita, nimeämään, käsittelemään ja purkamaan niitä rakentavasti. Olisi epäinhimillistä jos pelaajat eivät reagoisi negatiivisiin kokemuksiin ajatuksin ja tuntein. Tunteisiin reagoiminen, vaikka huono käyttäytyminenkin saattaa olla pelaajan kannalta parempi kuin sivistynyt vaikeneminen.