Pidän lapsille koripallokoulua. Viimeksi teemana oli heittäminen. Koripallossa on eri heittotekniikoita ja on jokaiselle asiaa ymmärtävälle selvää, että mitä lähempää koria ja korirengasta pallon kädestään irrottaa sitä todennäköisempää on saada pallo koriin. Eri heitoissa käytetään eri tekniikoita.
Näihin eri tekniikoihin siellä koriskoulussa tutustuttiin. Yhdellä lapsella oli pikkasen haasteellista kuljettaa ja ponnistaa yhdellä jalalla ja heittää yhdellä kädellä. Hän onnistui kuitenkin hyvin pysähtymään kahdelle jalalle ja heittämään siitä pallo koriin. Kun sitten haastoin häntä myös opettelemaan tuota toista tekniikka, hän totesi, että on paljon parempi heittää sillä tekniikalla mikä on hänelle luontaista. Hän halusi vielä perustella, että kyllä se hänen tapansa on yhtä helppo tapa tehdä kori. Kannustin kuitenkin häntä kokeilemaan tuota toistakin tapaa tehdä kori.
Jäin sitten pohtimaan oman elämäni oppiläksyjä. Kun elämä asettaa itselleni haasteen, tuleeko sitä tunnettua samat tunteet, ajateltua samat ajatukset ja toistettua samat teot vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Ja onko se sitten niin, että elämä lähettää aina saman oppiläksyn uudestaan ja uudestaan niin kauan, kunnes joku omassa ajattelussa muuttuu ja sitä kautta toimii tilanteissa toisin. Ja lopulta myös oma kokemus onkin samanlaisessa tilanteessa yhtäkkiä ihan toisenlainen. Viime vuosina on ollut aikaa katsella oman elämäni tunteiden ja ajatusten ja toimintatapojen oravanpyörää. Aikamoista välillä kovin mutkaistakin matkaa olen saanut kulkea.
Moni vanha paska tapa toimia, ajatella, tuntea ja sitä kautta kokea on onneksi tullut tiensä päähän, mutta muutamassa kohtaa olen vielä varmaan samassa tilanteessa kuin tuo koriskoululainen. Kysymys meille kaikille kuuluukin, uskaltaisimmeko nähdä omat ennakkoluulot ja luutuneet asenteet ainakin niissä asioissa, mitkä toistuvasti aiheuttavat harmia. Hälytyskellot itselläni soivat siinä kohtaa, kun huomaan valittavani samaa asiaa jopa vuodesta toiseen. Silloin on ehkä syytä pohtia omaa osuutta ko. kysymykseen.
