Oletko katsonut Sointu Borgin tyrkyt ohjelmaa? Itse katsoin tosi kiinnostuneena kaikki jaksot. Ohjelman yksi sanoma taisi olla, että jos haluaa vaikuttaa johonkin itselle tärkeisiin asioihin, on oltava tyrkky, tyrkyttää itseänsä somessa ja vielä siten, että oma persoona ja henkilökohtainen tarina on pistettävä avoimesti tarjottimelle kaiken kansan nähtäväksi.
Saman sanoman sain vuosikymmen sitten kun yksi viestinnän ammattilainen sanoi, että jos ei näy missään, ei ole olemassa.
Tämä sama teema näköjään hiertää mun mielessä, kun sattumalta näen paljon aihetta sivuavia kirjoituksia ja ohjelmia. Pakko siis pohtia, miksi tämä teema mua nyt niin kutkuttaa.
Mä olin koko työelämäni ihan kamala suorittaja ja myös kovin herkkä kaikelle palautteelle. Jos haistoinkin, että joku ei mennyt ihan putkeen, saatoin painaa pääni häpeän pensaaseen viikoiksi. Kukaan ei kyllä minusta varmaan sitä huomannut, kun osasin peitellä tunteeni rakentamieni naamioiden taakse. Jännitin kaikkia esityksiä, kirjoituksia, koulutuksia ja muita tilanteita, joissa olin esillä ja häpeän perkele otti minusta otteen ja vei uskomattoman paljon energiaa. Totaalinen uupuminenhan siitä sitten seurasi.
Olen kokenut ihan lapsuudesta saakka, että pitää olla ihan sika hyvä, mutta ei missään tapauksessa saa tuoda itseänsä liikaa esille. Kuulen helposti sisälläni äänen, että vaatimattomuus kaunistaa ja itku tulee pitkästä ilosta. Nykyään jo naureskelen noille äänille, mutta kyllä ne minuun lähes lähtemättömän jäljen ovat jättäneet.
Luultavasti pohdin tätä teemaa siksi, että kovasti mietin, että miten eläkeläisenä voisi olla mukana maailman menossa. Ja haluanko jakaa vielä ajatuksiani ja edistää minulle tärkeitä asioita ja miten sen tekisi. Haluanko tehdä vielä koulutuksia, mentorointeja, työnohjauksia ja olla mukana sportin maailmassa.
Kun tätä tässä kirjoitan, on kai itsestään selvää, että haluan olla mukana vaikuttamassa.
En kyllä miksikään ihan tyrkyksi voi ryhtyä, mutta jotenkin ns. olla olemassa, jotta löytyy uusia mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa.
