Ensimmäisen vuoden pestini aikana LiikUn seurakehittäjänä olen saanut tutustua seurojen arkeen koulutuksissa, seminaareissa, auditoinneissa jne. Olen vaikuttunut, liikuttunut ja täysin vakuuttunut seuratoiminnan ja seuratoimijoiden suunnattomasta merkityksestä ja arvosta suomalaisessa kulttuurissa. Miten paljon hienoja ihmisiä, toimijoita ja toimintaa. Toki joukkoon mahtuu myös heitä, jotka eivät ole seuratoiminnan arvoisia.
Read moreJännitteet kuuluvat seuratoimintaan – Hajatuksia vuorovaikutuksesta ja organisoimisesta seuran johtamisessa
Onkohan urheiluseuroissa paljon vuorovaikutukseen liittyviä murheita?
Olen LiikUn seurakehittäjänä saanut useita yhteydenottoja ko. aiheeseen liittyen. Murheet ovat käsitelleet ratkaisemattomiksi muodostuneita riitoja, joiden seurauksena ihmiset väsyvät, turhautuvat, puhuvat palturia toisistaan selän takana ja tästä seuraa puhumattomuuden kehä. Käykö niin, että osa ihmisistä ei viitsi olla seuratoiminnassa mukana. Tai sitten hommasta tulee näennäistä yhteistyötä, joka ei mitenkään mahdollista sitä toimintaa, jota seuratoiminta voi parhaimmillaan olla.
Seuratuet lausuttu ja alueen parhaita juhlittu – pari asiaa mietityttää
Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää avustuksina seuratukea liikuntaa ja/tai urheilua järjestäville paikallisille rekisteröityneille yhdistyksille. Tänä vuonna tukea jaetaan rahapelitoiminnan tuotoista enintään 4 miljoonaa. Kehittämistuki on tarkoitettu lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että sosiaali- ja terveysministeriö jakoi niin ikään rahapelitoiminnan tuotoista omien järjestöjensä toimintaan 362 miljoonaa euroa.
Aloittelijan mieli
Aloitin LiikUssa seurakehittäjänä vuoden alussa. Takana on siis puolikuuta uudessa tehtävässä. Uuden äärelle on aina jännä tulla. Vaikka kokemusta liikuntakulttuurin eri tehtävistä on repussa jo paljon, koitan lähteä hommaan aloittelijan mielellä – silmät ja korvat auki ja suu kiinni.
Oma huoneentauluni – mulle ykkösjuttuja ryhmän coachaamisessa
Pohdiskelin aika usein, millainen ryhmän valmentaja/johtaja haluaisin olla. Tein itselleni sellaisen tsekkauslistan ekana mieleeni tulevista asioista. Suunta on ainakin selvillä. Jaatko ajatukseni vai mitä ajattelet?
Karjuminen ei kannata – pari ajatusta pelolla ja vihalla johtamisesta
Inspiroiduin kirjoittamaan tämän tekstin kun koriskauden alussa joukkueellinen eri yhteyksissä kohtaamiani ihmisiä on halunnut puhua kentän laidalla huutavista valmentajista.
Tunnustus tuli – kiitos mahdollistajille – ymmärsin olevani itsekin mahdollistaja
Suomen Koripalloliiton myönsi minulle kultaisen ansiomerkin. Arvostan suuresti saamaani tunnustusta. Se kun tuli asiassa, johon olen elämässäni käyttänyt todella paljon aikaa ja voimavarojani. Koripallo on aina ollut suuri rakkauteni. Niin rakas, että kerran se on minut myös murtanut.
Kun ei voi voittaa, osaanko olla pelaajien tukena, osaanko kohdata tunteeni
Valmentamani C-poikien (13-14 vuotiaat) harrastejoukkue pelaa alinta mahdollista alueen sarjaa ja hävisi viikonloppuna pelinsä lukemin 109 – 18 ja 100 – 27. Joukkueessa pelaa parikymmentä koriksen vasta-alkajaa. Vastustajissa on lähes kaikissa joukkueissa vähintään kolme, useimmiten neljä vuotta korista harrastaneita. Toki aloittelijoita on muissakin joukkueissa mukana, mutta vain yksittäisiä pelaajia.
Vahvuuksien kautta oman mukavuusalueen ulkopuolelle – kehityksen ehto
Olin Valmentaa kuin Nainen illassa jakamassa tarinaani valmennuksesta. Toinen illan esiintyjä oli äärimmäisen kiinnostava jalkapallopersoona ja valmentaja Marianne Miettinen.
Täydellisestä väsymyksestä energiapiikkiin – valmennuksen on autettava urheilijaa purkamaan syntyneitä tunteita
Valmennuksen mantrat kuten keskity hetkeen, pelataan omaa peliä vaihto kerrallaan, ja muut vastaavat voivat olla toimivia vasta kun mentaalivalmennuksessa ollaan siinä kohtaa, että omat tunteet ja niiden trikkerit on tunnistettu, tunteet koettu ja purettu ja mieltä aletaan tukea esim. edellä mainituilla voimalauseilla.
Perjantaina olin kuolemanväsynyt. Mieli maassa ja jalat jumissa pitkän työviikon jälkeen. Istuin neljän jälkeen työtuolissani ja keräsin itseäni jaksaakseni hakea postista sinne saapuneita koripalloja. Myös kaupassa piti käydä. Pelkkä ajatuskin citymarketin keikasta sai minut jähmettymään entisestään. Koko alkuvuoden olin ollut niin energinen, positiivinen ja aktiivinen.
Oli pakko selvittää, mistä oli kyse? Sisäisen maailmani selvitystyöhön tarvitaan omaa aikaa. Sitä otin itselleni lauantaina. Makoilin sohvalla ja mietin mistä kehooni jähmettyneestä tunteesta voisi olla kyse ja missä kohtaa kehoa tunteet jäävät jumiin. Löysin riittämättömyyden, syyllisyyden ja niistä syntyneen surun tunteen. Minulle tyypilliseen tapaan jumi oli jaloissa, tällä kertaa pohkeissa. Kun tunnistin tuon surun tunteen, se lähti liikkeelle ja tuli esille kyynelinä. Vollotin siinä aikani ja päätin lähteä koiran kanssa kävelylle.
Kävelyllä koitin jatkaa asian työstämistä. Mikä tekijä tai tekijät olivat laukaisseet tämän ketjureaktion? Mikä olisi voinut olla se tilanne tai ne tilanteet, joista homma oli käynnistynyt. Mitkä negatiiviset ajatukset olivat tuottaneet nuo tunteet, jotka olin jättänyt käsittelemättä? Kaikki oli siis tapahtunut minun huomaamattani.
Tajusin, että olin reagoinut epäselvään viestiin ohjaamisestani, olin pitänyt yhden harjoitteen, joka ei toiminut lainkaan. Löysin vielä pari muutakin samaan haavaan uponnutta laukaisevaa tekijää. Nuo laukaisevat tekijät sopivat minun elämän varrella syntyneisiin haavoihin. Miten oppisin tunnistamaan tunteet niiden syntyessä? Miten poistaisin ne mielestäni ja kehostani ennen kuin ne kerääntyvät jonnekin ja lamaannuttavat?
Lauantai iltana kaikki tunteet olivat saaneet kyytiä mielestäni ja kehostani ja olin täynnä energiaa. Niin energinen, että siivosin keittiön kaappeja. Roskiskaapin jynssäsin suurella kiitollisuudella.
Jäin pohtimaan suurta intohimoani juniorivalmennusta ja sitä kuinka paljon pelaajille nousee eri tilanteissa tunteita, joita ei saa näyttää ja jotka voivat jäädä käsittelemättä. Jatkuessaan pitkään häviäminen, epäonnistuminen, loukkaantumiset, penkittäminen ja muut negatiiviset tunteen voivat varastoitua pelaajan mieleen ja kehoon ja vähentää käytettävissä olevaa energiaa. Voisikohan niitä ns. huonoja päiviä osaltaan selittää tällainen tunnejumi kehossa.
Neuvoisin kaikkia valmentajia tarkkailemaan kiinnostuneena valmennuksessa esille nousevia tunteita, nimeämään, käsittelemään ja purkamaan niitä rakentavasti. Olisi epäinhimillistä jos pelaajat eivät reagoisi negatiivisiin kokemuksiin ajatuksin ja tuntein. Tunteisiin reagoiminen, vaikka huono käyttäytyminenkin saattaa olla pelaajan kannalta parempi kuin sivistynyt vaikeneminen.
